26.3.2024

Tuoteuutiset

Yleistä

Tässä julkaisussa ei uutisia aiheesta Yleistä.

Mobiilisovellus

Mobiilisovelluksen versiopäivitys on aina samana päivänä selainversion päivityksen kanssa.

Huomioi, että päivitys on haettava manuaalisesti mikäli puhelimessa ei ole automaattiset päivitykset päällä.

Tilauksen otsikkotiedoissa oleva asiakaskenttä on muutettu linkiksi, joka avaa asiakastiedot. Tämä helpottaa esimerkiksi pääsyä asiakkaan puhelinnumerotietoihin.

 

Aika/Henkilöstö

Tässä julkaisussa ei uutisia aiheesta Aika/Henkilöstö.

Talous

Maksamattomissa ostolaskuissa (Talous > Ostoreskontra > Maksamattomat) laskun maksettavasta summasta vähennetään automaattisesti käteisalennus silloin, kun se laskulle tallennetun käteisalennuspäivän mukaan on oikeutettua. Laskun maksupäiväksi ehdotetaan viimeistä käteisalennukseen oikeuttavaa päivää. Mikäli käteisalennukseen oikeuttava päivä on ohitettu, maksupäiväksi ehdotetaan laskun eräpäivää tai kuluvaa päivää.

Käteisalennusta sisältävien laskujen käsittelyn helpottamiseksi lisäsimme maksamattomien laskujen listaukseen uuden sarakkeen ’Käteisalennuspäivä’.

Sarake on oletuksena piilotettu ja se on lisättävä näkyviin listauksen asetuksista.

Aiemmin käteisalennuksen on voinut käyttää vielä käteisalennuspäivän umpeuduttua pienentämällä maksettavaa summaa. Järjestelmä on kirjannut käteisalennuksen ja kuitannut koko laskun maksetuksi, jos laskun tiedoissa on ollut käteisalennuspäivä. Tästä johtuen osasuorituksen tallentaminen ostolaskulle, jossa on umpeutunut käteisalennuspäivä, on aiheuttanut koko laskun kuittaamisen maksetuksi.

Käteisalennuksen käsittelyä on 26.3.2024 julkaisussa muutettu seuraavasti:

Jotta käteisalennus huomioidaan ja lasku kuitataan kokonaan maksetuksi, on käteisalennuksen oltava voimassa. Mikäli käteisalennus halutaan käyttää, vaikka käteisalennuspäivä on mennyt, on käteisalennuspäivää muutettava laskun tiedoissa. Jos käteisalennuspäivä on ohitettu ja laskusta maksetaan maksamatta olevaa summaa vähemmän, se tulkitaan osasuoritukseksi.

Esimerkki: Käteisalennuspäivä on maksupäivänä tai sen jälkeen. Maksettavassa summassa on laskun summa vähennettynä käteisalennuksella. Järjestelmä kirjaa käteisalennuksen ja kuittaa koko laskun maksetuksi.

Esimerkki: Käteisalennuspäivä on ohitettu, mutta käteisalennus halutaan kuitenkin käyttää. Laskulle tallennettu käteisalennuspäivä on muutettava suuremmaksi tai yhtä suureksi, kuin aiottu maksupäivä. Maksettavaksi summaksi päivittyy tällöin laskun summa vähennettynä käteisalennuksella. Järjestelmä kirjaa käteisalennuksen ja kuittaa koko laskun maksetuksi.

Esimerkki: Lasku sisältää käteisalennuspäivän, joka on jo ohitettu. Laskusta halutaan maksaa osa siten, että loppuosa jää avoimeksi. Käteisalennuspäivää ei tarvitse poistaa tai muuttaa. Järjestelmä käsittelee maksun osasuorituksena ja erotus jää laskulle avoimeksi saldoksi silloin, kun maksupäivä on käteisalennuspäivän jälkeen.

Raporttikeskuksen kautta tulostettaville järjestelmäraporteille on lisätty tulostusvaihtoehtoihin Excel. Muutos koskee raportteja, joiden raporttityyppi on 

  • MR Laskupäiväkirja
  • MR Saldoluettelo
  • MR Suorituspäiväkirja
  • OR Laskupäiväkirja
  • OR Maksupäiväkirja
  • OR Saldoluettelo
  • KP Pääkirja
  • KP Tase
  • KP Tositeluettelo
  • KP Tuloslaskelma

Laskutus

Verkkolaskun Finvoice 3.0 -versioon on tehty seuraavia muutoksia laskurivien hintatietoihin:

  • Yksikköhinta veroton (UnitPriceAmount) -kentässä ilmoitetaan tuotteen alentamaton yksikköhinta (1). Aiemmin tässä kentässä on ilmoitettu alennettu yksikköhinta.
  • Alennus (UnitPriceDiscountAmount) -kentässä ilmoitetaan yksikköalennus (2). Kenttä on lisätty tähän julkaisuun.
  • Netto (UnitPriceNetAmount) -kentässä ilmoitetaan tuotteen alennettu yksikköhinta (2). Kenttä on lisätty tähän julkaisuun.
  • Yhteensä verollinen (RowAmount) -kentässä ilmoitetaan rivin verollinen yhteensäsumma. Kenttä on lisätty tähän julkaisuun.

Verkkolaskun version voi tarkistaa ja muuttaa laskutusasetuksissa (Laskutus > Asetukset > Laskutus > Asetukset):

Tarjouksen/tilauksen/laskun tuoteriviltä on aiemmin ollut linkki Sähkönumerot.fi -sivulle. Nyt olemme lisänneet linkin myös LVI-info.fi -sivulle.

Asetukset

Linkit ovat käytettävissä, kun laskutusasetuksissa (Laskutus > Asetukset > Laskutus > Asetukset) on valittu asetus Näytä linkki ulkoisiin tuotetietoihin.

Linkki tuoteriveillä

  1. Valitse yksi tai useampi tuoterivi
  2. Klikkaa hiiren oikeata tai Toiminnot-painiketta ja valitse Näytä ulkoiset tuotetiedot.

  3. Sähkötuotteiden tiedot avautuvat uudelle välilehdelle Sähkönumerot.fi -sivustolle suoraan tuotteen tietoihin.

    LVI-tuotteiden tiedot avautuvat uudelle välilehdelle LVI-info.fi -sivustolle tuotehakuun, jossa valittu tuote on haettu valmiiksi. Tuotteen tietoihin pääsee klikkaamalla hakutulosta.

Linkki ulkoisten tuotteiden haussa

LVI-tuotteiden osalta ulkoisiin tuotetietoihin pääsee myös ulkoisten tuotteiden hakudialogista. Sähkötuotteiden osalta vastaava toiminto on tulossa myöhemmin.

Raporttikeskuksen kautta tulostettaville järjestelmäraporteille on lisätty tulostusvaihtoehtoihin Excel. Muutos koskee raportteja, joiden raporttityyppi on 

  • Asiakasraportti
  • Tarjous-, tilaus- ja laskutilastot
  • Tuoteluettelo
  • Projektitilasto
  • Projekti Aikaraportti
  • Projektitapahtumat
  • Varasto inventaarilista
  • Varasto saldolista
  • Varasto tapahtumat

Arkisto

Hakutoiminto

Autamme sinua löytämään oikean